Hae
Laura Ahola

Kuinka tasapainoittaa kiireistä arkea?

Heippa ihanat <3

Helmikuu oli varsinainen reissukuukausi, kerkesin matkustaa Suomen ja Ruotsin väliä kiitettävällä nopeudella ja tehdä paljon töitä. Myönnettäköön, että se suunnittelemani oma aika jäi tässä kuussa kaiken kiireen jalkoihin. Niin ei pitäisi antaa tapahtua, sillä huomaan nyt selkästi olossani sen, että kiire on jäänyt päälle.

Vaikka kiire tuntuu jääneen päälle, on silti monia asioita, joita voi tehdä ja joilla voi tietoisesti hidastaa. Omalla kohdallani parhaita tapoja rauhoittua kiireen keskellä ovat ulkona käveleminen, lukeminen, joogaaminen ja meditointi.

Olen todella alkanut viime aikoina todella tykästyä meditointiin. Koen pysähtymisen olevan joskus himan haastavaa ja nämä meditaatiot, joko kotona sohvalla tai ulkona kävelyllä kuunnellen, ovat saaneet oloni todella paljon rauhallisemmaksi. Voin siis lämpimästi suositella meditaatiota myös sinulle <3 Jos se tuntuu alkuun oudolta, muistathan, että voit aloittaa jostain nopeasta 5-10 minuutin meditaatiosta. Näitä on paljon tarjolla esimerkiksi Spotifyssa, Youtubessa ja Storytell-kirjapalvelussa.

Huomaan myös, että omalla kohdallani parhaiten toimii tällä hetkellä palauttava kevyt liikunta. Uskon, että kesällä taas alkaa tehdä mieli lähteä kuntosalille ja treenaamaan kovempaa, mutta nyt on aika kuunnella kehoa ja mennä sen toiveiden edellä eli joogaten ja kävellen.

Mielen huoltaminen on hektisen arjen keskellä todella tärkeää, sillä kukaan meistä ei voi kantaa supermiehen viittaa päivästä ja vuodesta toiseen väsymättä. Ei, vaikka kuinka haluaisi ja päättäisi siinä onnistua. Supermiehen viittaa voi kantaa rajallisen ajan täysillä tsemppaamalla ja tunteet sivuttamalla, mutta lopulta huomaa sen, että me kaikki olemme kuitenkin ihmisiä omine rajoinemme ja tarpeinemme. Kun kuuntelemme omaa sisintä ja hyväksymme myös sen, että paikoin on pakko hidastaa ja tehdä vähemmän, pääsemme pitkällä tähtäimellä pidemmälle, jopa todennäköisesti nopeammin, kuin väkisin liian paljon itsellemme haalien, suorittaen ja lopulta todella väsyen.

Toivottavasti sun helmikuu on ollut ihana ja tämä postaus herätti ajatuksia omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Ihanaa sunnuntaita <3

Laura