Hae
Laura Ahola

3 x Netflix suositukset – yhdestä näistä et ole vielä kuullut!

Netflix suositukset on erityisen ajankohtaisia marraskuussa ja etenkin perjantaina! Pimeyden keskellä on ihanaa kääriytyä vilttiin, laittaa kynttilöitä palamaan, valmistaa jotain hyvää naposteltavaa ja laittaa hyvä sarja pyörimään. Oon aina innoissani uusista Netflix vinkeistä ja siksi on kivaa jakaa niitä myös teille.  Ensimmäisenä aloitetaan sillä vinkillä, mitä en usko, että olet vielä kuullut.

Kärlek & Anarki 

Ruotsalainen aivan mielettömän hyvä sarja! Siis yksi parhaista sarjoista hetkeen, kannattaa todellakin katsoa. Kertoo nimensä mukaisesti rakkaudesta ja kapinoinnista hyvin mielenkiintoisella tavalla. Tää sarja onnistuu jotenkin todella mielenkiintoisesti kuvaamaan elämää, elämän monia erilaisia kipukohtia, menestystä ja sen monia mittareita, sekä tuomaan esille todella moniulotteisesti sarjan hahmojen piirteitä. En voi kuin suositella, tekisi mieli katsoa uudestaan 😀

Emily in paris

Ihanan ranskalaista elämää jenkkilasien läpi! Todella helppoa katsottavaa ja pääsee samalla ihastelemaan Pariisia ja tutkimaan ranskalaista työkulttuuria jenkkisilmin 😉 Tosi kiva ja kevyt sarja katsoa ja fiilistellä näin keskellä synkkää marraskuuta.

Bill Gates – dokumenttisarja

Tarina menestyksestä, mutta ennen kaikkea suuresta halusta parantaa maailmaa. Uskomattoman mielenkiintoinen dokumenttisarja, joka teki muhun vaikutuksen. En todellakaan aiemmin tiennyt kuinka isoja ja upeita hyväntekeväisyys hankkeita Bill ja hänen vaimonsa vetävät. Ihan mahtavaa, että he ovat halunneet todellakin tehdä paljon sen eteen, että maailma olisi parempi paikka.

Mitkä on sun parhaat Netflix suositukset? Olisi ihanaa kuulla teidän vinkkejä, sillä parhaat sarjat usein löytää toisten avulla 🙂 Toivottavasti näistä löytyi sulle uusia piristyksiä marraskuun pimeisiin iltoihin!

Tässä myös pari linkkiä aiempiin postauksiin, joissa lisää sarjasuosituksia tässä ja tässä toinen 🙂

Laura

PS. tervetuloa mukaan instagramin puolelle <3

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *