Hae
Laura Ahola

Meille tulee vauva <3

Isoja uutisia!

Meidän perhe kasvaa toukokuussa, meille tulee vauva <3

Oon niin valtavan kiitollinen ja innoissani tästä uudesta elämänvaiheesta. En malta odottaa tulevaa, mutta samalla nautin paljon tästä vaiheesta kun saa seurata mahan kasvua ja tuntee vauvan liikkeet. Niin ihmeellistä, että mun mahassa kasvaa pieni ihminen <3

raskausajan pukeutuminen

Nyt ollaan raskauden puolivälissä,  viikolla 23. Maha näkyy jo selkeästi ja minin liikkeet tuntuvat.

Ajattelin avata blogissa fiiliksiä raskauden eri vaiheista erillisissä postauksissa, koska ainakin itse koitin vimmatusti etsiä alussa vertaistukea ja kirjoituksia kun juuri kukaan ei vielä tiennyt, että meille tulee vauva. Mietin paljon miltä muista on tuntunut siinä hetkessä, onko mikäkin normaalia ja mitä saa tehdä/syödä, mutta ennen kaikkea janosin lukea lisää muiden kokemuksista ja fiiliksistä ja päästä tutustumaan sitä kautta myös muiden kokemuksiin uudesta elämänvaiheesta.

Toinen mistä tulen kirjoittamaan on raskausajan pukeutuminen ja vinkit siihen. Pukeutuminen raskausaikana ja äitiysvaatteet on ollut säännöllisesti googlaus listallani, koska jo hyvin varhaisessa vaiheessa koin, etteivät normaalit vaatteet enää tuntuneet hyviltä.

Voisin myös kirjoitella omalla kohdalla toimineita vinkkejä raskausaikaan, parhaat raskaus appit ja muuta mielestäni mielenkiintoista tänne 😉

Uuden elämänvaiheen myötä on taas niin paljon asiaa mistä kirjoittaa ja on todella ihanaa päästä jakamaan tää vaihe teidän kanssa. Tällä hetkellä päällimmäisenä tunteena on suuri kiitollisuus siitä, että meille tulee vauva. Huomaan, että näin raskauden puolivälissä myös pesänrakennusvietti on saapunut ja fiilistelen paljon sitä mitä kaikkea pienelle kannattaa hankkia ja miten saadaan kodista tehtyä paras mahdollinen vauvalle.

Instagramin puolella päivittelen myös paljon kaikkea tähän liittyvää, sekä tietysti myös muuta normaalia arkea päivittäin. Tuu ihmeessä mukaan sinne! On ollut huikeeta minkälaisen vastaanoton tää uutinen on saanut ja mitä vertaistukea oon saanut ihanilta äideiltä, muilta raskaana olevilta sekä monilta muilta <3 Oon ollut myös tosi ilahtunut siitä kuinka paljon yksityisviestejä ootte laittaneet kaikkeen tähän uuteen elämänvaiheeseen liittyen. Tietysti kaikki kommentit blogin puolelle ovat myös enemmän kuin tervetulleita.

Klikkaa tästä mukaan IG puolelle.

Ihanaa viikonloppua sinne <3

Laura