Ruoka Prahassa on aivan erinomaista, ainakin silloin kun tiedät minne mennä 😉 Löydettiin tällä reissulla kaksi todella kivaa ravintolaa, jotka haluan myös jakaa sun kanssa. Jos olet suuntaamassa Prahaan, kannattaa nämä nimet laittaa ylös!

meksikolainen ravintola agave

Ensimmäiseksi huikean hyvän Meksikolainen ravintola Agave! Rehellisesti sanoen yksi parhaimmista Meksikolaisista ravintoloista, joissa olen syönyt. Heidän itse tekemänsä oranssi tulinen kastike oli jotain aivan mieletöntä. Todella tulista, maukasta ja koukuttavaa. Myös tästä täytyy ehdottomasti yrittää kehittää oma kotiversio ja sen toivottavasti onnistuessa, jakaa resepti teille.

Toinen, aivan ihana ravintola the bistro

Tämä ravintola ei ollut mitenkään keskeisellä sijainnilla, vaan hieman sivummalla noin 10 minuutin kävelymatkan päässä meidän hotellista. The Bistro oli todella hyvä ja selkeästi myös paikallisten suosiossa. Ruokakalistalla oli valittavissa kaikkea herkullista ja olen todella tyytyväinen, että päädyttiin tänne kivaan pieneen ravintolaan. Alkuun syötiin puoliksi tuo Chef’s selection ja jatkettiin siitä pääruokaan. Tänne tarvitset pöytävarauksen.

Praha on kohteena todella kiva ja täältä on helppo löytää hyviä ravintoloita, kunhan niiden etsimiseen jaksaa käyttää hetken aikaa 🙂 Suosittelen vahvasti käyttämään TripAdvisoria ja luottamaan niihin arvosteluihin, silloin kun niitä on runsaasti.

Ihanaa torstaita <3

Laura

Mitä kuuluu pitkästä aikaa? Tekisi mieli vastata ihan hyvää,  vaikka se onkin vastaus vaihtoehdoista se huonoin, sillä se ei kerro yhtään mitään. Siksi tämä teksti onkin aika pitkä.

Tällä hetkellä kuuluu rehellisesti sanoen aika vaihtelevaa. Syksy ja pimenevät illat ovat olleet mulle aina vaikeita, sillä kaipaan todella paljon valoa. Pimeän tullessa yhä isommaksi osaksi päiviä, koen itsekin jotenkin himmeneväni. Tarvitsen valon energiaa todella paljon, vaikka syksy periaatteessa onkin kivaa aikaa kun voi kääriytyä viltin alle lukemaan kirjaa ja polttaa kynttilöitä.

Pysähtyminen

Olen luonteeltani äärimmäisen suorittaja ihminen, ja hävettää myöntää, etten ole muistanut pysähtymisen taitoa moneen vuoteen. Koen, että se on varmasti ollut yksi suurimmista syistä, miksi olen paikoin ollut todella väsynyt. Vaikka tämäkin syksy on ollut todella hektinen, on säännöllinen tietoisesti pysähtymisen opettelu auttanut paljon ja antanut lisää energiaa.

Kaiken suorittamisen keskellä on todella tärkeää muistaa se, että pysähtyminen ja lepo on edellytys sille, että jaksaa ja voi kehittyä. Ilman lepoa kukaan ei pääse huippusuorituksiin, ja vaikka kuinka kapinoisi tätä ajatusta vastaan – kuten itsekin tein monia vuosia – on se silti täysin totta.

Tämä on myös yksi niistä asioista, joita haluan tuoda blogiini lisää. Aiemmin ajattelin, etten halua kirjoittaa vaikeuksista tai ylipäätään mistään negatiivisesta, vaan pitää blogia enemmänkin kevyenä pelkkänä hyvän mielen kanavana. Kuitenkin olen tullut siihen lopputulokseen, että elämä ei ole todellista ilman ylä-ja alamäkiä. Mä rakastan elämää kaikissa sen väreissä, myös rosoisina hetkinä, joten on aika tuoda niitäkin blogin puolelle.

Tällä hetkellä elämässä on muutamia asioita, jotka mietityttävät paljon. Ehkä koen tämän loppuvuoden olevan tietyllä tapaa suunnan hakemista elämälle ja sen sisällön tarkemmin kartoittamista. Välillä on hyvä myös pysähtyä tarkastelemaan elämäänsä todella suoraan, miettimään mitkä asiat ovat ne, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja onko elämään päässyt jäämään jotain, mistä olisi jo aika päästää irti.

Luopuminen ja irti päästäminen

Syksy on myös luopumisen aikaa. Jotta elämässä voi saada jotain uutta tilalle, on osattava päästää irti jostain vanhasta. Luopumalla luot tilaa uudelle saapua elämään. Nämä voivat olla ihan pienia asioita, vaikka tavaroita tai todella suuria, elämää muokkaavia päätöksiä esimerkiksi ihmissuhteissa.

Suurimpana sekä raskainpana luopumisen opetuksena elämässäni on ollut se kuin äitini, maailman rakkain ihmiseni, sairastui ja nukkui pois pari vuotta sitten. Tämä on edelleenkin minulle niin kova paikka, etten oikein puhu siitä ääneen. Äiti oli myös mun paras ystäväni, me tehtiin kaikki yhdessä enkä todellakaan tiennyt, miten osaisin elää ilman häntä. Paikoin pohdin tätä edelleen. Kuitenkin koen, että nyt kun aika on mennyt eteenpäin mun kuuluu alkaa puhua asiasta. Koen sen tärkeäksi, sillä siitä voi olla apua samassa tilanteessa oleville.

Tämän tragedian läpi käyneenä tiedän, että silloin tuntuu ettei mikään auta. Olisin halunnut löytää jostain ihmisen, joka on ollut vastaavassa tilanteessa. Lukea hänen tekstejään ja ajatuksiaan. Ajatus siitä, että joku toinen tietää, joku toinenkin on selvinnyt eteenpäin, olisi varmasti ollut paikallaan. Mä haluan olla se ihminen heille, jotka sellaisen tarvitsevat.

Läheisen kuolema on elämän suurimpia tragedioita, enkä usko, että siitä koskaan pääsee kokonaan yli. Elämä jatkuu, elämä tarjoaa paljon uutta iloa ja onnea, mutta suru pysyy. Suru onneksi ajan saatossa muuttaa muotoaan, mutta edelleenkään ei mene päivääkään, etteikö tämä asia pyörisi ajatuksissani. Onneksi asian käsittelyssä on kuitenkin menty jo niin paljon eteenpäin, että koen voivani vihdoin puhua siitä ääneen. Elämä antaa paljon ja ottaa paljon, mutta lopulta suurin merkitys on sillä miten asioihin suhtaudut.

Jos sulla on vastaavanlainen tilanne elämässä, niin toivon sulle ennen kaikkea runsaasti voimia. Mene päivä kerrallaan eteenpäin ja luota, että elämä kantaa. Pikkuhiljaa, pienissä paloissa elämä alkaa valaistua ja näyttää taas hyviä puoliaan. Tästä lisää myöhemmin.

Näillä ajatuksilla tähän päivään. Muistakaa kertoa rakkaillenne, että rakastatte <3

Laura